takaisin tasapainoon

hoitometodi

20 000

tehtyä hoitoa

hoitometodi

Ei ole sattumaa, että vastaanotoltani  on lähtenyt jo varsin mittava määrä porukkaa pihalle sitä kuuluisaa hangonkeksiä muistuttaen. Tekemiseni takana on tietämys, jota olen kerännyt vuosien ajan teorian opiskelun ja käytännön tekemisen kautta. Näihin kun lisätään vielä aito kohtaaminen ja vuorovaikutus, niin ollaan sen ytimessä, mistä hoitometodissani on kysymys.

osaaminen

Olen opiskellut vuosien ajan esimerkiksi osteopaattisia hoitotekniikoita sekä urheiluhierontaa. Se, mitä koulunpenkillä päntätään, ei kuitenkaan riitä. Teoria pitää viedä käytäntöön ja sen olen myös tehnyt. 15000 hoidon rajapyykin olen ylittänyt jo hyvän aikaa sitten, joten voin luvata, että osaamista minulta kyllä saat.

kohtaaminen

Tähän tiivistyy mielestäni se, mistä hoitotyössä on pohjimmiltaan kysymys. Minä lupaan, että vastaanotollani koet tulleesi aidosti kohdatuksi. Kuullun ymmärtämiseni on luvalla sanoen aika hyvällä tasolla. Se tarkoittaa sinun tapauksessasi sitä, että saat vaivaasi juuri sellaista hoitoa, joka palvelee sinua kaikista parhaimmalla tavalla.

konkretia

Hoitoon hakeutuminen on aina satsaus, joka vaatii sinulta jonkin verran aikaasi ja rahaasi. Arvostan panostustasi ja siksi teen työtäni aina tuloshakuisesti. Lupaankin, että vastaanotoltani saat mukaasi konkreettisia vastauksia ja apua. Tyhjät höpinät jätän suosiolla muille, ja kerron sinulle rehellisesti myös, jos en juuri sinua pysty auttamaan.

Lahjomatonta palautetta

ELI TÄTÄ MIELTÄ OVAT ASIAKKAAT

”Luotan Samun osaamiseen 100 %:sti ja vastaanotolta lähtiessä on aina hyvä mieli. Samu on sydämellinen ja turvallinen persoona, ja hänen halunsa auttaa asiakkaita on ihailtavaa. Kerran kun hänen luonaan käy, eipä sitä enää muualle tee mieli mennä.”

Tuulia Sundell

”Vaivani on sellainen, että se vaatii pitkäjänteistä hoitoa. Samun ansiosta olen saanut työkykyni takaisin ja siksi pidän hoitoa äärimmäisen tärkeänä investointina omaan hyvinvointiini. Samusta myös tarttuu joka kerta hyvä ja iloinen fiilis, mistä iso peukku!”

Janne Ahola

ota yhteyttä

Avoinna:

Arkisin: 8–18

Lauantaisin: Hätätapauksissa

Sunnuntaisin: Vain pakon edessä

Matkasi notkeampaan olemukseen